Vakka-Suomen Elinvoimaklusteri - Uutiset kuva

Uutiset

Oppilaitosvierailuista uusia näkökulmia ja osaajia yritysten tueksi

Teknologian teemaryhmässä on noussut vahvasti esiin oppilaitosyhteistyön merkitys alueen yritysten tulevaisuuden kannalta. Hankkeen vastuussa olevassa oppilaitoksissa, Turun AMK:ssa, on valtavasti osaamista, innokkaita opiskelijoita ja ajankohtaista teknologista tietoa, mutta tämä potentiaali jää liian usein hyödyntämättä.

Oppilaitosvierailut tarjoavat yrityksille matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden osaajiin, oppia uusista teknologioista sekä rakentaa yhteistyötä, joka voi parhaimmillaan johtaa harjoitteluihin, opinnäytetöihin, rekrytointeihin tai kehittämishankkeisiin. Samalla yritykset pääsevät kertomaan omasta toiminnastaan ja tekemään alaansa tunnetuksi opiskelijoille.

Antti Meriö, teknologiaryhmän vastuuvetäjänä, kannustaa alueen yrityksiä tarttumaan tähän oppilaitosyhteistyön mahdollisuuteen aktiivisemmin. Yksi vierailu voi avata kokonaan uusia näkökulmia osaamisen kehittämiseen ja auttaa löytämään ratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin.

Toiminta on muuttunut paljon muutaman viime vuoden aikana, konekanta on päivittynyt ja samalla palvelumahdollisuudet yrityksille ovat laajentuneet. Tämä koskee erityisesti laser-pohjaisia liitos- ja valmistusmenetelmiä, mutta myös ainetta lisäävää valmistusta, 3D-skannausta, mittaus- ja kalibrointipalveluita ja materiaalitekniikkaa.

Syksy on oikea aika tutustua oppilaitosten tarjoamiin mahdollisuuksiin ja rakentaa yhdessä vahvempaa teknologiaosaamista Vakka-Suomeen. Tule mukaan syyskuussa toteutettavalle vierailulle ja löydä käyttämätön potentiaali omalle yrityksellesi.

Kysy lisää: antti.merio(at)turkuamk.fi